Lentoraportteja 2003




Arkiston aarteista löytyy kokoelma valikoituja lentoraportteja vuosilta 2003-2008 eri lentäjien kirjoittamana. Raportit on valittu tarkoituksella tyylillisesti poikkeaviksi; joku on humoristinen, toisen ollessa taas hyvin sotilaallinen mutta pääpainona on lukijalle mahdollisimman antoisa kurkistus virtuaalilentäjän maailmaan.

Alku 2003


'Jonde', 'LeLv30', 'Bf-109F-4', 'VEF2', 8079, 'Loskan poikien kanssa lennolle. Meistä Suberi ja Redi ottivat oman taktiikan käyttöön. Koukkasivat etelän puolelta rantaviivaa pitkin. Minä Visionin siipiveikkona lähdin tiiviisti hänen peräänsä. Otimme korkeutta koukaten lännen kautta, koska kotikenttämme oli niin rajan läheisyydessä. Saimme näin aikaa enemmän nousta. Nousimme aluksi kuuteen tonniin. Lopulta yli seitsemään. Löysimme vihollisia joka puolelta ja yritimme valita itsellemme kohteita. Vision kysyi haluanko boomata, en ollut oikein halukas, joten Visuri otti ohjat käsiinsä. Minä yritin tutkailla hänen peräänsä mahdollisen vihollisen varalta. Bongasinkin vihun, joka yritti kaartaa Visurin perään. Epäonnistui kuitenkin, koska energia ei riittänyt. Koska mikään ei uhannut meitä korkeusetumme takia, yritimme jäljittää vihollista. Minä kerroin Visionille havainnoistani ja Visuri kuittasi. Vision kyseli tarviiko kukaan apua. Joitakin avunpyyntöjä tuli ja yritettiin jäljittää niitä. Pääasiassa pyörittiin korkeuksissa edestakaisin. Tehtävän loppuvaiheessa löydettiin yksi vihu aivan pinnoissa. Tarvitsimme melkein vuoronumeron, jotta olisi voinut turvallisesti boomata. Redi sai osuman ja vihu meni tonttiin jonkun ajan kuluttua. Ei muuta kuin kotiin. Voitokas reissu ja vähän paremmin tilanteen tasalla. Kyllä tämä tästä...ehkä.' '2003-12-07'


'Allu', 'LeLv30', 'Bf-109F-4', 'VEF2', 6858, 'Nousu kohti saatettavia. Matka kohde alueelle alkaa, Redi takana opastaa tuttuun tyyliin. Kuitenkin tilanne on uusi, kun lennän edellä. Huomaan todella mikä on lentää, jos takana tuleva ei puhu eikä pussaa. :) (tarkoitan itseäni) Itsellä harhailee tilanne taju, paikka, suunta. Näen alhaalla nopeasti etenevän pisteen, kehotus syöksyyn. Yritän säilyttää kohteen näköpiirissä, mutta se katoaa. Ylös. Sitten taas erinäistä haeskelua, kadotan kaverit. Alhaalla liikkuu useita pisteitä, onko ne omia vai... Syöksyssä kadotan ne taas, penteleen, pentele. Onneksi tarkkasin niiden suuntaa ja ne löytyvät. Jonkinlaisen takaa-ajon jälkeen saan viiden koneen lautan kiinni, onkohan ne omia. Tulitusta, vihuja. Kone piikille, sarja ja ylös. Taas tuntuu katoavan, voi... Apina on yrittänyt radioida itseään kimppaan ja onnistuu. Tuntuu olevan sitkeä, pirskatti. Koneet lähestyvät kenttäänsä ja ilmatorjunta tulittaa. Vielä kerran saan koneen piikille ja se kallistuu syöksyyn. Sitten kotiin. Eka killi, mutta lentueen hajoaminen kismittää enemmän. Vielä olen kaukana tilanteen tajuamisesta kohteella. Opettelua piisaa.', '2003-11-17'


'Redwing', 'LeLv30', 'Bf-109F-4', 'VEF2', 7778, 'Saattolento 110:lle Leninon tienoille. Kentällä jaan mielestäni taas nokkelia neuvoja kaikille ja eikun ilmaan Allun toimiessa siipimiehenä. Kohteella näemme vihujen syöksyvän saatettaviemme niskaan ja päästän saman tien "Minähän tapan vihuja, huolehtikoot muut itsestään"-tyypin puikkoihin. Liimaudun Lagin taakse ja ahdistan sen pintoihin kaartotaisteluun, jossa ammun sen alas. Siipimies alkaa vasta tässä vaiheessa kiinnostamaan, jokuhan saattaa ampua minuakin ja epäonnistun hienossa putkessani. No, vihu se tietysti tuleekin taakse ja roimasee kontrollit tyypillisesti ekalla sarjalla rikki, aika alkaa parkumaan jos joku auttaisi. Johtuen omasta toiminnasta kavereiden sijainnista ei ole paljoakaan hajua mutta ukot urhoollisesti löytävät ja häätävät vihun pois ja pääsen pätemään taas pakkolaskuun: Annan Ilmataivaiden Elvikselle ratin ja valtavalla itseluottamuksella täräytän käytännöllisesti katsoen ohjauskyvyttömän koneen kiitoradalle...räjähtäen palasiksi. Vaihtoehtona olisi mm. ollut varjoon turvautuminen omalla alueella mutta ei, minähän en anna kenellekään killiä itsestäni, kyllä koneet laskuun saadaan!! Tällä lennolla koneen kapteenina toiminut otus on armollisesti lakaistu kompostiin ja mahdolliset re-inkarnaatiot hoidetaan niskalaukauksilla Laivueen toimesta pois ilmatilasta. '2003-12-02'


’Jonde’, 'LeLv30', 'Bf-109F-4', 'VEF2', 7709, ' Partiontitehtävä. Redwing, Suberbus, Allu ja minä muodostimme parven. Huomasin heti aluksi pahaksi onnekseni, että radioni toimi vain yhteen suuntaan. Kuulin, mutta minua ei kuultu...näin päin mieluummin. Jo nousuvaiheessa vihollinen hyökkäsi parveamme vastaan. Itse en päänpyörittelystä huolimatta löytänyt sitä. Tilanne rauhoittui ja aloimme ottaa korkeutta Redin johdolla. Nousuvaiheessa Redi antoi vielä viimekäden ohjeita ja muistutti kuinka Lagg3:a vastaan tuli taistella. Olen kiitollinen niistä ohjeista. Ainakin yksi harjoituksissa opittu manööveri tuli heti käyttöön. Saavutimme korkeutta noin 5 km. Olin jatkuvasti tarkkaillut ympärilleni, jottei parveamme tulisi yllätettyä. Tarkkaavaisuuteni ei mennyt hukkaan, sillä huomasin kaksi konetta lähestyvän meitä. Jouduin viestittämään parven johtajalle havainnostani ilman radiota. Koska olin varta vasten pyytänyt kenttäväkeä puhdistamaan ohjaamoni lasit, tuntui kuin verho olisi hävinnyt silmistäni, näin todella hyvin. Hetken päästä myös Redwing paikallisti vihollisen ja jakoi lyhyet taisteluohjeet. Vihollinen pääsi minuun nähden parempaan hyökkäysasetelmaan, joten varauduin väistöliikkeisiin. Onnistuin väistämään muutamaan kertaan vihollisen luotisuihkun ja hyökkäyksistä huolimatta säilytin korkeuteni. Sitten oli minun vuoro hyökätä ja sainkin vihollisen tähtäimeeni, se yritti paeta kohti pilviä ja minä seurasin perässä. Saavutin vihollisen ja annoin pari kertaa tykkini laulaa ja sain pari hyvää osumaa. Lagg3 yritti paeta pintoihin ja minä kaarsin varmuuden vuoksi ylös, säilyttäen näköyhteyden kuitenkin. Tämän jälkeen varmistettuani selustani, huomasin Suberbusin liimautuvan samaisen vihollisen perään. Juuri kun hän oli saamassa vihollisen tähtäimeen, vihollinen räjähti kappaleiksi IT-tulessa. Otin korkeutta ja tarkkailin ilmatilaa. Radioviesteistä sain selville, että vihollisia oli havaittu enemmänkin ja sainkin yhden hetkeksi näkökenttääni. Koska korkeusetua ei ollut, jatkoin nousukierrettä ja pidin huolta, ettei kutsumaton vieras pääse selustaani. Redwing löysi myös vihollisen, joka suuntasi etelään ja lähti jahtaamaan sitä. Taistelun vuoksi, emme olleet oikein tietoisia toistemme sijainnista, joten koska lähdimme koko parvena vihollisen takaa-ajoon, selvitimme keskinäistä sijaintiamme radioviesteillä ja merkkisavuilla. Asemamme löytyi. Vihollisen konetta emme kuitenkaan saavuttaneet juuri nimeksikään. Redwing viestitti viholliselle, joka käsitti viestin väärin ja kaarsi yht''äkkiä kohti meidän neljän koneen muodostelmaa. Näin pari vihollisen sarjaa kohti meidän koneita, mutta sitten viholliskentän ilmatorjuntatuli vei huomioni ja aloin kaartelemalla kerätä korkeutta ja pakenemaan torjuntatulen ulottumattomiin. Onneksi ei osunut ja pääsin, niin kuin muutkin, Redwing vaikeuksien kautta, turvallisemmille "vesille". Saimme jotakuinkin joukkomme kokoon ja otimme suunnan kohti kotikenttää. Laskeutuminen onnistui kaikilta ja oma koneeni ei ollut vahingoittunut millään tavoin, joten syystäkin olin hyvillä mielin. En ottanut tarpeettomia riskejä, josta tällä kertaa poiki ensimmäinen ilmavoittoni VEF 2:ssa, onnekas, mutta silti ensimmäinen ilmavoittoni. '2003-12-01'


'Vision', 'LeLv30', 'Bf-109F-4', 'VEF2', 6019, 'Pojat huuteli hostia Veffi huoneessa. Ajattelin sitten mennä hostaamaan ja kokeilemaan että miten rankat detaili muutokset tepsisivät. BFG_brudas:n kanssa otettiin kahden koneen partiointi. Heitettiin siinä vähän läppää että " paska nakki mutta kokeillaan ". Onneksi Burdas olikin peli miehiä :). Kiitos Tarkkiksen Poljin ohjeista, nyt tuntu Äffä taipuvan nousu kaarrossa ja moneen otteeseen Rata putosi perästä ja pääsin ampuma asemiin. Sitten niitä tuli sinne kaksi. Burdas kyseli että missä olen, kerroin sille että Kaupungin päällä 2 rataa alla. Hetken perästä Burdas paukkas paikalle ja nappasi toisen ratan syleilyyn. Toinen Rata edelleen kyttäsi minua. Ajattelin että se painuisi Burdagsen perään mutta se jäi odottamaan, että minä painuisin ja pintoihin. En tehnyt niin. Rata yritti kiivetä, minä nousin ja painoin polkimella koko ajan. 5 kierrosta mentiin niin että näin sen koko ajan katto sivuikkunasta. Sitten oli jo etäisyyttä mutta ralli jatkoi.. " Hmm koittaisikohan polkasta oikein kunnolla silleen että tää kääntyy " Tuumasta toimee... " AHAAA! " Näinhän tämä toimiikin. Rata kuski yritti kääntää mutta ei onnistunut. 20mm laulu ja suoraan siiven juuren. Tuli ilmoitus että siltä hajosi kontrollit. Se oikaisi ja veteli pintoihin. " Hmm.. ei se putoa varmaa vieläkään ". Veren maku suussa kiertelin kuumeisesti ja katselin alas. Metsän reunassa paukutti IT. " Nuuh!" " No mutta mikäs siellä mennä viipottaa pinnoissa... HOHOHOHOHOOOO! " Ja perään. Siellä se menee... nyt laaki. Kunnon sarja perä listaan. Säleet lenteli. Ei se pysty kääntelemään konetta minneen. Miksi se ei hyppää. Uusi kierros ja sarja siipeen ja Runkoon. Ylös. Ei vieläkään kaveri hyppää. No tehdään se sit helpoksi. Konkarit... liukuminen viereen... polkimella vähän tähtäystä.. ohjaamoon tietysti. sarja ja naks. Pilot killed :) Burdas ilmoitti että se oli saanut sen toisen. Hyvin meni. Pyyhkäisin hiet tikusta ja kaasukahvasta, otin yhden bissen ja ajattelin painua yöpuulle.', '2003-11-07'


'Apina', 'LeLv30', 'Bf-109F-4', 'VEF2', 6337, 'Laivuetovereiden hellässä huomassa lähdin ensimmäiselle sotelennolleni. Kokemus pääosin positiivinen, koska selvisin takaisin kotikentälle ja koska sain muutamia pisteitäkin maakohteista. Lento kohdealueelle meni hyvin, paitsi minulta meni ohi käsky siirtyä muotoon ja lensin hetken pääjoukon edellä. Onneksi tiesin koko ajan missä muut ovat, muuten olisi voinut pupu yrittää pöksyihin joissa jo minä olin. Kohdealueella oli vihukoneitakin, joita en onnistunut näkemään. Olivat ilmeisesti koko ajan alempana kuin minä. Lentelin siinä Redin perässä enimmäkseen. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun vihukoneita oli alueella, en saanut tolkkua missä ne olivat, enkä tiennyt mitä minun tulisi tehdä. Koska kuitenkaan selkeää havaintoa enkä selkeää käskyä saanut, pysyin korkealla. Mietin, pitäisikö tässä olla oma-aloitteisempi vai odotanko ohjeita. Onneksi vihut pudotettiin ja pääsin maakohteiden kimppuun (vaikkei se mielipuuhiani olekaan), joten ei mennyt lentoni ihan maisemien katseluksi. Ajatuksia: Jos olemme samalla radiokanavalla kaikki, pitäisi mielestäni käskyt kohdentaa nimellä niille, joita se koskee. Tai sanoa, että tämä käsky kaikille, jos niin on. Onko joku toinen lisäksi kanssani samaa mieltä siitä, että taistelun aikana oli pulinaa liikaa? Voi olla, että olen väärässä, mutta tuntui, etten saanut poimittua omien tai vihujen sijaintitietoja riittävästi. Enkä kyllä tietysti älynnyt sitä riittävästi kysyä itsekään. Tämä tuntemus voi kyllä tosiaan johtua vain minun nupistani. Hyvät fiilikset kuitenkin jäi - tunsin kuitenkin etten siellä missään vaiheessa yksin heitteillä ollut. Kiitoksia paimentamisesta. ’2003-11-10’


Allu', 'LeLv30', 'Bf-109F-4', 'VEF2', 6459, 'Tehtävänä tiedustelukoneiden saatto. Taas kädet hikoavat jo startissa, saas nähdä minkälaista. Kyseessä kaste, joka on toisenlaista mitä tähän asti. Finun, Redin ja Visurin ohjeet tulvivat rauhallisesti radiosta. Yritetään varmanpäälle, jotta homma onnistuu. Nousu, ja roikun poikien perässä kohti kohdetta. Finun ohjeet jatkuvat ja yritän hahmottaa paikkaa, vihollisen liikkeitä, suuntia joista tulvii kivasti opastusta. Sitten kohdealueella, tilanne alkaa, vihollisen koneita, yrittävät nousta perään. Redin ohje nousta ja kaartaa oikealle hän leikkaa katsomaan. Finu onkin saanut kosketuksen toiseen koneeseen ja on tappelussa, Redi painuu varmistamaan alas. Käsky jäädä ylös tarkkailemaan tilannetta, jep. Tilanne rauhoittuu ja pojat löytävät alhaalta maakohteita. Ja ei kun sekaan. Syöksyssä alas erottuu kolonna kivasti piikillä, vilkaisu nopeusmittaria vie pikkasen tähtäyksen ja sarja menee ohi. Ylös ja toinen kerta, nyt varmanpäälle ja lavettiautoon osuu, että jännittää pentele. Rediltä käsky vielä yhteen syöksyyn ja sitten pois. Ensin menee Finu, näen, sitten Redi missä. Olenkin ajautunut huonoon kulmaan ja syksy menee pipariksi enkä saa autoa piikille.Sitten kotiin ja saan limaisen käteni pois kahvalta. Pojilta hienosti opastettu kastelento tuo monia mietteitä mieleen. Monista koulutuksen osista ja toistoista on todella ollut hyötyä, vaikka keikka oli varmakin. Finun kertaus lennosta tuo vielä monet opettelut mieleen, ennen ku jottain ossaa. ','2003-11-11'


'Superbus', 'LeLv30', 'Bf-109F-4', 'VEF2', 8213, 'Superi jälleen vieraissa. 28:n Masi, Jesse, Steeli, Vipezi ja koko l33+-orkesteri kavereina. Saatoimme Stukia Leninon taakse tykistöasemia tuhoamaan. Matkalla Kohtasimme Illuosaston Feodosiassa. Boomasin kahta ja molemmat tuhottiin yhteistyöllä. Niiden kahden välissä muut tuhosivat vielä kaksi. Kokonaiskesto n. 2 minuuttia. Ei tappioita. Ownage! Kohteella runsaasti maamaleja mutta maltilla pojat takoivat ensin viisi kuusi Rataa, osa AI-koneita, romuksi pinnoista. Lensivät ympyrää tykistön ja tankkien päällä kuin taktiikkakaaviossa. Niissä kesti paljon kauemmin. Kun enää yksi oli jäljellä, osa siirtyi pikkuhiljaa maamaalien kimppuun. Minäkin olin katsonut itselleni rantatieltä ikioman pikkupikku-kolonnan, jota muut eivät hoksanneet. Ei it:tä. Muilla oli tankkien (!) ja junan (2 it-vaunua) tuli kiusanaan, mutta minä paukutin omaani aika rauhassa. Kävi siinä joku muukin mersu kerran kuokkimassa tosin. Sitten kun tuli käsky lähteä kotiin, huomasin sen viimeisen Ratan kaartavan taakseni. Kolonnan tuhoaminen jäi kesken. Onneksi olin pitänyt rynnäköidessäkin sen verran vauhtia yllä, ettei se päässyt tarpeeksi lähelle osuakseen. Muut näkivät melkein heti plasman ylempää ja pian oli 4 huippuammattilaista jeesimässä. Yritin kuiskaten "huutaa" missä olen, mutta eihän kukaan tietenkään kuullut ääntäni. Pientä väistöä vaan koko ajan, ettei vauhti putoa ja miljoonaa länteen. Pojat saivat onneksi Ratan kiinni ja Jesse tuhosi sen. Se olikin kolmas tällä lennolla hänelle. Joiltain tämä käy rutiinilla. Blue losses-Planes: 2 Crews: 2 (1 MIA) Red losses-Planes: 8 Crews: 5 (0 MIA) POINTS: Red: -49 Blue: 64 Mitä tuohon voi enää lisätä. Upeaa lentää tuollaisen porukan kanssa.' '2003-12-09’


'Jonde', 'LeLv30', 'Bf-109F-4', 'VEF2', 8733, 'Kokeiltiin hieman johtamistekniikkaa. RedWing lakipartiossa, me muut metsästämässä. Sovittiin taistelupaikka eräässä joenristeyksessä. Siellä pyörikin vihu, jota sitten kai viiteen mieheen boomattiin. Aikas monta syöksyä saimme tehdä ja sitten joku tuntematon mersukuski ampu sen päiviltä sillankupeella. Redi antoi uuden suunnan kohti vihun betonikenttää. Sieltä löydettiin toinen sitkeä vihu, nyt Yakin kanssa. Välillä se oli Redin perässä ja hän yritti jakaa ohjeita, että me muut mentäisiin nuijimaan se. Ei onnistunut. Sitten vihu veti pintoihin kaupungin päälle, josta sitä oli erittäin vaikea huomata ja boomata. Vuoron perään yritettiin radiossa kertoa havainnoistamme. Lopulta, toivottoman kauan kestäneen takaa-ajon päätteeksi, RedWing pudotti vihollisen. Sitten lähimmälle kotikentälle, joka olikin aivan viholliskentän vieressä, niin, että it saatteli laskussa. Vision valitsi lähtökentän. Aika erikoinen reissu. Jotenkin vihollinen näkyi tavallista huonommin. Mersut näkyivät kuin kärpäsen raato tuulilasissa.', '2003-12-18'


'Redwing', 'LeLv30', 'Bf-109F-4', 'VEF2', 8767, 'Kyllä on ryssä ja Rossi tyhmä: 3 sinistä konetta on poissa pelistä heti startissa, loput välttelevät kontaktia, kun on 8 vihua korkeusedulla vastassa ja palaa kotikentälle. Vihut alkaa kuolemaan maajoukkojen IT:hen ja finaaliksi yksi Haaga ilmestyy meidän kentän päälle, jossa on 3 mersua!! Varma tappio muuttui voitoksi ja kuolleet vihut vinkuivat pelkuruudesta, .LOL!', '2003-12-18'


'Redwing', 'LeLv30', 'Bf-109F-4', 'VEF2', 9215, 'Saatiin turpaan oikein huolella, KaGgapojat venäjänmaalta lensivät taktisesti loistolennon, kävivät ensin tiputtamassa Migeillä reconit ja sitten vasta Illut starttasivat Hawkien kanssa kohti meidän kenttää, Migien liittyessä joukkoon. Omalla puolella oli sakemannit jo kuolleet tylsyyteen ja lähteneet pois kun 10 vihua pamahti niskaan. Karu totuus paljastui taas, oma kyky ei tällä kalustolla riitä Hawkin kanssa painiin ja päätin viimeisenä keinona yrittää nokikkain ammuntaa…todeten että 4 kk:ta ampuu aika paljon enemmän kuin mersu tuossa tilanteessa. Paras vihusuoritus, mitä olen ikinä nähnyt VEF-lennoilla.'2003-12-22'


'Superbus', 'LeLv30', 'Bf-109G-2', 'VEF2', 9538, 'Vasta toinen kerta G-2:lla Kubanissa! Näitä siis ON olemassa...Päätettiin ehtiä suorittamaan molemmat tehtävät: ensin torjunta Andreevskayaan ja sitten vielä Stuka-saatto. Torjunta meni nappiin. Pudotin Kumpparin kanssa yhdessä NursePessin (terveisiä!). Täräytin ensin edestä, kun se oli väistänyt Kumia. Siinä illusta hajosi joku kontrolli, peräsin luultavasti, koska vielä liikehti. Seuraavalla passilla ammuin vasemman siiven irti. Kumppari oli tulittanut sitä siinä välissä. Myöhemmin ajoin kiinni vielä toisen Illun, joka yritti irtautua kotiin. Ryssän raskas it ehti ekalla kranaatilla ampua bensavuodon ja reikiä laseihin ja päätin lähteä etsimään kotikenttää. Löysin vihukentän ja tajusin eksyneeni. Pyörin kuin puolukka ämpärissä, kunnes bensaa oli 50 litraa jäljellä. Laskeuduin Korenovskiin muiden avustuksella. Ikinä en olisi itse löytänyt kotiin tältä alueelta. En ole ennen Andreevskayan ympäristössä suunnistanut. Aika heikosti maamerkkejä siellä, pitäisi opetella joen mutkat ulkoa. Kyllä näillä G-2:lla kelpaisi lentää useamminkin. Nyt taas jaksaa vetää E-4:lla karkuun kesään asti. Tai no, eihän niillä pääse karkuunkaan kuin Rataa. '2003-12-27'


'Superbus', 'LeLv30', 'Bf-109F-4', 'VEF2', 9717, 'Illut ampui alas meidän reconit. I shit you not. Koko porukka otti ensin yhteen LaGGien kanssa ja aluksi sujuikin tosi hyvin. Sitten oli 5 mersua "viimeisen" perässä ja ehdoteltiin että osa lähtisi tuhoamaan ne Illut. Minä sitten irtaannuin ja lensin Illujen kohteelle... jossa ei ollut ketään. Raadon näin nilkuttavan kotia kohti siellä. Menin sitten hieman turhautuneena auttamaan sen viimeisen LaGG:in kanssa vääntäviä kun heiltä alkoi olla paukut loppu. Yritin 5 minuuttia päästä vihun taakse mutta ei toivoakaan, vaikka meitä kolme siinä oli. =FB=UncleBens oli tehnyt head-onin toisensa jälkeen luottaen siihen, että toinen väistää. Minullapa olikin tykin paukkuja runsaasti ja päätin kokeilla saisiko sen edun lunastettua head-onissa. En uskonut vihulla olevan aseissaan enää paljon mitään, ainakaan tykin ammuksia. Sainkin sen hyvin hollille ja osuttua, mutta siivenkärjet osuivat yhteen. Oltiin vihukentän päällä niin en pitänyt kiirettä hyppäämisen kanssa. Olisi pitänyt, koska en enää päässytkään ulos ennen kuin kone jo syöksyi maahan. Se vain harmittaa, etten löytänyt niitä Illuja. Oltaisi voitettu tämä tehtävä '2003-12-28’


'Apina', 'LeLv30', 'Bf-109F-4', 'VEF2', 9853, 'Allun ja Redin kanssa lähdimme torjuntaan mm. Kuhlmeyn lentäjien kanssa. Redin kanssa pysyin ihme kyllä samalla tontilla ja boomasimme Illuja sen vesistön päällä. Yhdellä töötillä pudotinkin Illun. Vetelin siinä ylös ja Redi ilmoitti olevansa Migin perässä pinnoissa. Tulin ylempää ja Redin luvalla ruiskutin Migiä, en kuitenkaan osunut. Redi osuikin sen jälkeen paremmin ja Mig rupesi vetämään vanaa. Vuorotellen boomattiin ja sain kunnian viimeistellä Mig-paran. Tässä vaiheessa räpylät jo tärisivät aika lailla. Ikävä kyllä olin aivan suunnista sekaisin, enkä tiennyt mihin sitä pitäisi lähteä. Onneksi Redi oli lähellä ja ohjaili oikeaan suuntaan. Sitten Redi ilmoitti, että hänen perässään on vihu. Minä väitin vastaan ja sanoin, että minä se vaan tässä... samassa tajusin, että vihuhan siellä on ja tuuttasin perään. Vihu irtosi Redistä ja syöksyi alas. Vedin ylös ja toinen vihumiggi ampui vastapalloon. Yritin ottaa korkeutta ja katsoin kuutoseeni, kun vihu ampui kohti. Luulin ehtiväni väistää, mutta siipi se kuitenkin irtosi. Hyppäsin. Ihmeen kaupalla seikkailin omien puolelle. Huh Huh ja huh. Sekä lääh.'2003-12-29’


'Redwing', 'LeLv30', 'Bf-109F-4', 'VEF2', 9853, 'Torjuntaa ja saattoa Apinan parina, muiden finskien seassa. Aappa onnistui liimautumaan selkään, vaikka koitin vaihdella suuntia yllättäen ja olla muutenkaan puhumatta sen kummemmin aikeistani ja löysimmekin sturmoja järven päältä. Ekalla syöksyllä vaurioitin yhtä ja Aappa ilmeisesti tuhosi juuri tämän illun ekaksi killikseen! Ylös vedossa huomasin että yläpuolellani tulee vaakalennossa Migi hieman sivussa vastaan, nostin nokkaa sen alla ja ammuin sarjan yllättyen täysin kun palasia putoili vaan alaspäin, sarja oli kuin olikin osunut! Painoin perään koneen syöksyessä ja taisin kiljua Apinankin mukaani pintoihin. Migiin oli ilmeisesti osunut kontrolleihin, väistöliikkeet olivat hieman laiskoja, joten vuorottelimme B&Z kunnes Apina poisti koneesta siiven...toinen killi! Väistäessämme läheisen vihukentän IT:tä itään huomasin klo 5:ssä koneen nousevan taakseni ja vedin syöksyyn välittömästi. Apina ei huomannut konetta eikä sen siipimiestäkään ja sai pahoja osumia joutuen hyppäämään...omalle puolelle! Tällä välin kahden Migin ja yksinäisen Illun kimpussa olikin jo 5-7 mersua, toisen hävittäjän tippuessa nopeasti. Loskan Kumi sai nousussaan jäljelle jääneen hävittäjän peräänsä, mutta yleisen älämölön takia en voinut ilmoittaa olevani aivan heidän takanaan. Pidin jännitystä yllä 5 sekunnin ajan kuunnellen miten kovasti Kumppari osaa huutaa ja ammuin Jondea ajatellen Migin seulaksi.Yleisesti ottaen todella hyvin toiminut lento, siipimiestä ei välttämättä kaipaa kun on kokenut porukka ympärillä ja apua saa tarvittaessa nopeasti. Kun vielä oppii muutaman uuden äänen ja ujoimmat tai hiljaisemmat oppivat karjumaan muiden mukana, tästä saattaa tulla hyväkin juttu….'2003-12-29'